Alueen lammastalous

Itä-suomessa, kuten muuallakin Suomessa on vanhastaan ollut tapana pitää talossa muutama uuhi ja pässi karitsoineen tuottamassa villaa, lihaa ja vuotia. Omavaraistalouden aikakaudella lampaiden ruokintaan ei juuri panostettu. Lammasta pidettiin vaatimattomana eläimenä ja ne pysyivät hengissä lähinnä tähteillä, mitä hevosilta ja lehmiltä jäi yli. Talvikaudeksi lampaille kuivattiin lisäksi lehdesnippuja eli kerppuja, 150 lehtikerppua eläintä kohti. Kesäkauden lammas sai tulla toimeen sillä, mitä löysi niityiltä ja metsistä. Vaikka lampaita oli lukumääräisesti Itä-Suomessa paljon, lammastalous ei koskaan kilpaillut 1800-luvun lopussa voimistuneen lypsykarjatalouden kanssa.

Suomen Lammas- ja Vuohen hoitoyhdistys aloitti toimintansa 1919, jolloin kotimaisesta rodustamme alettiin pitää kantakirjaa. Itä-Suomen alueen maatiaislammas oli Pohjois-Suomen alueen maatiaislampaan ohella ominaisuuksiltaan hieman muita maatiaisia kookkaampi, joten se otettiin kotimaisen lammasjalostustyön pohjaksi. Nämä maatiaiset olivat kokonsa lisäksi erittäin sikiäviä ja niiden karitsat kasvoivat hyvin.

Lampaiden kuljetusta koirien avulla Putkisalossa.

Tilanne lampaiden osalta jatkui samankaltaisena toiseen maailman sotaan saakka, mutta 1950-luvulta lähtien lampaiden lukumäärä alkoi pudota. Muuttoliike vei ihmiset töihin kaupunkeihin, ”tappaiskaali” eli lammaskaali ei enää maistunut ja sukkalankaakin sai kaupoista. Tilanne muuttui lampaiden osalta suotuisampaan suuntaan vasta 1980-luvulla. Maataloudessa elettiin ylituotannon aikaa voin, maidon ja viljan suhteen ja lammastaloudella alkoi olla pientä markkinarakoa kaupungistuvien kuluttajien keskuudessa. Lampaiden lukumäärä alkoi hiljalleen nousta ja kiinnostus lammastaloutta kohtaan elinkeinona viritä. Savolainen maaseutu tarjosikin lampaankasvatukseen oivalliset puitteet, sillä kaskitalous oli jättänyt kivisille moreenimaille lampaille hyvin soveltuvan pienipiirteisen metsälaitumien täplittämän kulttuurimaiseman.

lampola

Kuva: Järvenpään tila

Nykyisessä lammastaloudessa pääpaino on lihan tuotannossa, mutta alkuaikoihin verrattuna tuotanto on tänä päivänä hyvin intensiivistä ja perustuu suunnitelmallisuuteen. Lammastalouden täytyy olla taloudellisesti kannattavaa. Suunnittelun tukena ovat jalostussuunnitelmat ja tuotostarkkailu, viljely- ja ruokintasuunnitelmat ja suunnitelmien toteutumista seurataan punnitsemalla karitsoita säännöllisesti. Omat haasteensa talouteen tuovat EU:n alueen yhteiset merkitsemis- ja rekisteröintijärjestelmät, terveysvalvonnat, elintarvikelainsäädäntö ja kuljettaja- ynnä muut lupa-asiakirjat.

Työn mielekkyyttä kuitenkin lisää lampaan monikäyttöisyys: lihan ohella lammas tuottaa villaa ja turkiksia, se soveltuu erinomaisesti maisemanhoitajaksi, maatilamatkailuun tai GreenCare- toimintaan.

Lampaiden käsittelyränni Putkisalossa.

 

Just another WordPress site